Nurmikylvö

"Löysikö suorakylvö leipälajinsa?" Jussi Knuuttila

Kokemuksia nurmikylöstä (KM 10/2004)

Pekka Hannula Kalajoen Tyngältä kokeili viime kesänä luomunurmen uudistamista suorakylvö-
tekniikalla. Tulokset näyttivät sen verran vaikuttavilta, että on syytä kertoa tässä kokeilun pääpiirteet.

Kohteena oli noin 20 hehtaarin salaojitettu nurmilohko, jonka nelivuotias kasvusto oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Paikoin oli lähes paljaita aukkoja, paikoin kasvusto oli muuten vain harvaa. Harvuuden takia rikkaruohojakin alkoi ilmaantua. Maalaji lohkolla on kevyt saraturve.

Lohko kylvettiin aikaisin keväällä Vieskan metallin Aitosuorakylvökoneella kahteen kertaan ajaen. Tällä konstilla saatiin harvahkosta vannasvälistä huolimatta hyvä kylvötiheys. Ajolinjat valittiin siten, että vannasjäljet muodostivat salmiakkikuvion. Siemenen syöttö säädettiin siten, että kokonaissiemenmäärä oli noin 25 kiloa hehtaarille.

Toisen säilörehun korjuun jälkeinen sänki
antaa hyvän kuvan suorakylvökoneella
paikatun heinänurmen tiheydestä.
Nurmikasvuston harvoihin paikkoihin ilmestyy
kaikenlaisia rikkaruohoja.
Tässä rehottaa polvipuntarpää.


Nurmi tiheni

Toisen säilörehun korjuun jälkeinen sänki antaa hyvän kuvan suorakylvökoneella paikatun heinänurmen tiheydestä. Tulokset olivat vähintäänkin hyvät. Ensimmäisessä sadossa ei uusi kylvö tietenkään juuri vaikuttanut, ja rikkojakin näkyi. Toinen sato sen sijaan ylitti kaikki odotukset. Kasvusto oli niin tiheä, että ainakaan allekirjoittanut ei ole moista kuunaan nähnyt, ei ainakaan Suomessa. Rikkakasvitkin tukehtuivat nurmen mahdottomaan tiheyteen. Valistuneetnurmen viljelijät tietävät, että juuri nurmen tiheys on se tekijä, josta suuren sadon ainekset on tehty. Tietenkin myös muiden viljelytoimenpiteiden  on oltava kohdallaan. Rikkoja puskeva nurmi on aina alitehoinen sadon tuottaja.

Mitä tästä opimme? No ainakin se pitäisi oppia, että nurmi on pidettävä tiheänä. Ellei se sitä ole, on uudistamisen aika, tavalla tai toisella.

Usein on niin, että nurmilohko on monilta osiltaan aivan kunnossa, mutta jotkut kohdat tarvitsisivat paikkausta. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Tiloille ei ole juurikaan hankittu nurmien paikkaukseen varta vasten suunniteltuja kylvökoneita. Yhtenä merkittävänä syynä on ainakin niiden hinta suhteutettuna vähäiseen tarpeeseen.

Nyt tehty koe suorakylvökoneellatuotti erinomaisen rohkaisevan tuloksen. Näyttääkin siltä, että menetelmää on syytä tutkia edelleen. Kokeiluissa on kylvösyvyyteen kiinnitettävä aivan erityistä huomiota. Liian syvään joutunut heinänsiemen ei perään huutele.